Nautiskelija on täysin hurahtanut jenkkien outlet-ostoskeskuksiin ja voi hyvin viettää täyden päivän jos toisenkin niitä kierrellen. Onneksi tänä päivänä Euroopastakin alkaa löytyä hyviä outlet-ostoskeskuksia, kuten esimerkiksi Lontoon Bicester Village tai Frankfurtin lähellä sijaitseva Wertheim Village. Nämä molemmat outlet-kylät kuuluvat loistavaan Chic Outlet Shopping –ketjuun, jonka outlet-kyliin voi aina luottaa.
Nämä oulet-kylät ovat todellakin pieniä kyliä. Kylän raittia voi kuljeksia rauhassa, ulkotiloissa taivasalla siis, ja jokaiseen liikkeeseen mennään oman oven kautta. Eli sadepäivänä tämä kannattaa jokaisen shoppailijan ottaa huomioon.
Lontoon Bicester Villageen pääsee näppärästi junalla, ja usein outlet-kylät ovatkin niin suuria nähtävyyksiä, että niihin on toimivat kuljetukset lähimmästä suurkaupungista. Usein outlet-kylät sijaitsevatkin noin tunnin ajomatkan päässä jostakin suurkaupungista, eivät oikeastaan koskaan suurkaupungeissa. Esimerkiksi Wertheim Villageen pääsee Frankfurtista Shopping Express -bussilla edulliseen 10 euron hintaan.
Euroopan outlet-kylät eivät ole ihan jenkkiversioiden veroisia, mutta on niissäkin omat hyvät puolensa. Euroopan outlet-kylästä voi myös tehdä paremmin löytöjä eurooppalaisilta merkeiltä, joita ei jenkkien outlet-kylistä löydä. Esimerkiksi Longchampin-laukut ovat loistavasti esillä Wertheim Villagessa.
Nautiskelijan vinkkivitoset Euroopan outlet-kyliin suuntaaville:
- Mene paikalle ajoissa, todella ajoissa. Ovella kannattaa olla heti kylän auetessa. Näin nautiskelija ehtii shoppailemaan muutaman tunnin rauhassa, ennen kuin kaikki muut heräävät. Iltapäivällä shoppailu ei ole enää niin mukavaa, sillä koot alkavat loppua, ja ihmiset sotkevat kaupat niin, että myyjät eivät perässä pysy.
- Nauti rauhallinen lounas. Nälkäisenä ei kannata shoppailla ja outlet-kylissä on usein hyvät lounasmahdollisuudet.
- Pukeudu mukaviin kenkiin ja laita päälle esimerkiksi toppi ja neuletakki. Tällöin voit paitojakin sovitella siihen topin päälle ja vältät näin usein ruuhkaiset sovituskopit.
- Käy ostoskeskuksen infossa kysymässä mahdollista Coupon book –alennusvihkoa tai vastaavaa. Useissa outleteissa on tällaiset alennusvihkoset, joilla saa vielä lisäalennuksia tietyistä liikkeistä.
- Tutustu outlet-kylään jo etukäteen netissä ja bongaa liikkeet, joissa ehdottomasti haluat käydä. Mene niihin ensimmäisenä aamulla, jotta voit napata parhaat päältä. Ja ehdottomasti kannattaa ladata puhelimeen outlet-kylän oma sovellus, eli esimerkiksi: Chic Outlet Shopping (täältä löydät sekä Bicester Villagen että Wertheim Villagen).
Ja vielä yksi ehdoton ekstravinkki: Torstain on paras päivä outletostoksille! Jos voit päättää viikonpäivän, jolloin outlet-kylään suuntaat, valitse torstai, sillä tuolloin ouletien valikoimat ovat suurimmillaan, sillä varastot täydennetään viikonloppua varten.
Lähtisikö Nautiskelija uudelleen Euroopan outlet-ostoskeskuksiin? Ehdottomasti, milloin vain. Nautiskelija suuntaa outlet-kylään aina sellaisen nähdessään!