Ystäväpariskuntamme on lähdössä Miamiin ja lupasin kerätä heille hieman vinkkejä tähän huikeaan kaupunkiin. Olemme käyneet yhdessä Miamissa kuusi kertaa (2009, 2012, 2014, 2015, 2016 ja 2017), joten Miami alkaa olla nautiskelijoille jo ihanan tuttu kaupunki. Ja aina vaan haluamme sinne uudelleen. Miamissa yhdistyy loistavasti rantaloma ja amerikkalainen suurkaupunki!
Liikkuminen Miamissa ja Miami Beachilla
Miamissa on aivan ehdotonta ottaa vuokra-auto liikkumiseen, sillä välimatkat on pitkiä ja metro on tyyliä Helsinki. Jos on ensi kertaa Miami Beachilla, eikä halua siitä kauemmas liikkua, niin silloin voi pärjätä ilman omaa autoakin, mutta paljon jää näkemättä. Miami Beachilla kulkee kyllä bussit, mutta onhan siinä oma vaivansa aina selvitellä, että millä kulkee.
Majoittuminen Miami Beachilla
Hotelli kannattaa varata Miami Beachilta, mahdollisimman läheltä Collins Avenueta, ja jostain 3rd Streetin ja 17th Streetin väliltä. Tällöin on parhailla pelipaikoilla ja iltaisinkin on mahdollista kävellä muutaman viinilasillisen jälkeen kotiin. Hotellit tällä alueella on toki suhteellisen kalliita laatuun nähden, mutta ensikertalaisen kannattaa kokea Miami Beachin tunnelma, se on jotain ihan muuta kuin Miamin metropoli.
Ravintolatarjonta Miami Beachilla
Ensimmäisinä aamuina, kun jetlag painaa ja suomalainen ottaa ja herää noin neljän viiden aikaan aamulla, kannattaa lähteä aamupalalle legendaariseen News Cafehen Ocean Drivelle. News Cafe on auki 24 tuntia vuorokaudessa ja tarjoaa aivan loistavan aamiaisen. Nautiskelija suosittelee ottamaan Eggs Benedictin, kaikki kolme ravintolan tarjoamaa eri vaihtoehtoa ovat maukkaita! Ja tietenkin kun jenkeissä ollaan, niin bagelit cream cheesillä ja lohella on aivan ehdoton valinta, nam!
Ainakin yhtenä iltana kannattaa käydä fillistelemässä Española Wayn ainutlaatuista tunnelmaa. Nautiskelija suosittelee syömään ravintola Nuvossa. Ravintola on hyvällä paikalla ihmisten bongausta varten, siellä on hyviä oluita ja sieltä saa loistavaa pastaa ja mereneläviä. Toinen hyvä vaihtoehto on Tapas & Tintos.
Yksi aivan huikea ravintolakokemus Miamissa on saavutettavissa järkevästi vain vuokra-autolla, nimittäin El Carajo. Nautiskelija bongasi paikan vuonna 2016 Lonely Planetin oppaan kautta ja niinhän nautiskelijat lähtivät paikkaa etsimään. Eksyimme muutaman kerran ja olimme jo aivan kaupungin laitamilla, lehmiä ja peltoja näkyi jo ja pimeäkin alkoi tulla. Vihdoin löysimme kuitenkin tämän aarteen! Paikka sijaitsee siis paikallisella huolto-asemalla, mutta kun astuu rohkeasti sisään ja menee aivan huoltoaseman perälle, siellä avautuu aivan ihana ja tunnelmallinen tapaspaikka, joka on aivan täynnä! Huikeita viinejä, loistavia tapaksia, erikoinen paikka, ehdottomasti kokemisen arvoinen. Etsi tämä käsiisi jos pystyt!
Nautiskelijan on ehdottomasti päästävä jokaisella jenkkireissulla syömään Outback Steakhouseen. Näitä ketjuravintoloita on suurimmissa jenkkikaupungeissa useitakin. Siellä on saatava alkupalaksi huikea Blooming Onion (tätä ei sitten jaksa syödä edes kaksin), joka on siis uppopaistettu jättimäinen sipuli (mutta kuitenkin parempi kuin mikään perus sipulirengas). Myös heidän alkupalaleipänsä (joka tuodaan aina pöytään), on aivan loistavaa! Vähän makeaa, mutta ei liian. Ja mikä parasta, Outback Steakhousesta saa parhaat Frozen Margaritat, tilaa siis Sauza Gold Coast ’Rita tai Down Under Sauza Gold Coast ’Rita, ja pian tilaat toisenkin, ja kolmannen! These guys really know how to make margaritas!
Toinen varma ketjupaikka jenkeissä on tietenkin TGI Fridays. Täällä Nautiskelija ei ole niin rakastunut ruokiin, mutta todella maukkaita margaritoja tehdään täälläkin! Ja Ocean Driven TGI Fridays on aivan loistavalla paikalla Miami Beachin tunnelman aistimiseen, aivan 5th Streetin ja Ocean Driven kulmassa.
Mango’s Tropical Cafe on myös ehdoton paikka ensikertalaiselle Miami Beachillä. Oma trooppinen tunnelmansa ja silmänruokaa sekä miehille että naisille.
Nähtävyydet Miami Beachilla ja sen läheisyydessä
Jos Nautiskelijalta kysytään, että mikä kiertoajelu Miamissa kannattaisi ottaa, on vastaus ehdottomasti Duck Tours South Beach. Duck Tours on aivan huippuhauska konsepti, jossa ”kiertojelubussi” muuttuu matkan aikana veneeksi! Puolentoista tunnin kierros maksaa vajaat 40 dollaria ja kierroksella tsekataan muun muassa julkkisten taloja mereltä käsin. https://ducktourssouthbeach.com/
Pikku Havanna eli Calle Ocho sijaitsee Miamin puolella ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Calle Ocho on tarkemmin siis tie SW 8th St. Alueella asuu paljon kuubalaisia, siellä ei ole mitään suuria nähtävyyksiä, mutta aitoja ihmisiä ja kuubalaista tunnelmaa. Alueella on ihania gallerioita ja paljon pikaruokapaikkoja. Alue on tutkimisen arvoinen noin W Flagler Streetiltä SW 13th Streetille asti. Se legendaarinen puisto, jossa vanhat kuubalaismiehet pelaavat dominoa on nimeltään Máximo Gómez Park. Täällä sikari tuoksuu ja dominopalat kopisevat. Calle Ocholla kannattaa käydä syömässä Versailles-ravintolassa, joka on suorastaan instituutio. Täältä saa oikeasti kuubalaista ruokaa, nam.
Holokaustin muistomerkki eli Holocaust Memorial Miami Beach on tunteisiin vetoava paikka. Se ei ole niinkään täynnä mitään informaatioähkyä, vaan pistää vierailijan tuntemaan ja ajattelemaan. Miamin hälinän keskellä on erikoista käydä vähän pysähtymässä ja kokemassa tämäkin nähtävyys. Muistomerkki on myös helposti saavutettavissa, se on aivan Lincoln Road Mallin takana, kävelymatkan päässä.
Evergladesin kansallispuisto on ehdoton kokemus Miamin ensikertalaiselle. Puistossa on monia eri matkanjärjestäjiä, jotka järjestävät legendaarisia suokopteriajeluita, joissa voi bongailla alligaattoreita. Alueella saattaa kyllä muutenkin törmätä vaikka ihan tien penkalla alligaattoreihin, sen verran reilusti niitä alueella majailee.
NHL-matsi on jokaisen suomalaisen nähtävä matkalla Miamiin. Vaikka jääkiekko ei niin kiinnostaisikaan, on matsien tunnelma niin huikea, että se kannattaa kokea! Liput voi ostaa näppärästi netin kautta jo kotisuomesta ja niiden hinta pyörii noin 50 dollarin paikkeilla. Ei siis mitään kallista lystiä.
Nautiskelijan vinkkivitoset ensikertalaiselle Miamiin:
- Varaa hotelli mahdollisimman läheltä Ocean Drivea.
- Varaa vuokra-auto liikkumiseen.
- Koe Calle Ocho Miamissa.
- Nauti aamupala aikaisin aamulla News Cafessa.
- Tutustu kaupunkiin Duck Toursin kiertoajelulla.